Pianisti Tuula Hällström on jo aivan muusikontaipaleensa alussa viehättynyt yhteismusisoinnista. Kamarimusiikkia hän pääsi soittamaan paljon musiikkiopistoaikoina Länsi-Helsingissä, ja työskentely viulisti Anna Malmivirran (o.s. Kahanpää) kanssa palkittiin Juvenalia kamarimusiikkikilpailun voitolla vuonna 1995. Yhteistyö laulajien kanssa tempaisi Hällströmin pauloihinsa jo heti Sibelius-Akatemiassa alkaneiden solististen opintojen alussa ja niinpä, voitettuaan Suomen ainoan lied-pianistikilpailun vuonna 1999, Hällström onkin konsertoinut ja työskennellyt useiden eri laulajien kanssa ja on ollut haluttu pianisti laulukilpailuissa, oopperaproduktioissa ja laulun mestarikursseilla. Viimeisimmäksi hän on konsertoinut mm. Reetta Haaviston, Tuuli Takalan, Kristian Lindroosin, Silja Aallon, Mari Palon, Juha Kotilaisen, Juho Punkerin, Waltteri Torikan ja Essi Luttisen kanssa.
Hällström on toiminut vuodesta 2005 lähtien Sibelius-Akatemian laulumusiikin säestäjänä, avaten musiikillisen vuoropuhelun kieltä maamme nuorille laulajille. Hällströmin omina musiikillisina innoittajina ja opettajina ovat olleet mm. Collin Hansen ja Erik T. Tawaststjerna, jonka johdolla hän suoritti pianodiplominsa Sibelius-Akatemiassa erinomaisin arvosanoin. Hällström on konsertoinut Suomessa useimmilla merkittävillä musiikkijuhlilla. Muista maista mainittakoon Ruotsi, Japani, Italia, Viro, Puola, Britannia, Unkari, USA ja Venäjä.
Sopraano Tuuli Takalan kanssa Hällström debytoi suomalaisen musiikin levyllä “tuulia”, joka ilmestyi joulukuussa 2017 osana Suomi 100 -juhlaohjelmaa. Maaliskuussa 2019 julkaistiin “Songs of Late Summer” -levy, jolla Hällström esittää basso Sami Luttisen kanssa Yrjö Kilpisen ja Mikko Heiniön laulumusiikkia. Ilkka Kuusisto -levy Mari Palon ja Waltteri Torikan kanssa ilmestyi toukokuussa 2019 ja saman vuoden jouluna Joulutarina-levy yhdessä Eija Ahvon ja Juho Punkerin kanssa.
Yhteystiedot: email tuula@tuulahallstrom.fi, puh 040 707 6978
Tarjoaa seuraavia palveluita: musiikkiesitykset, kotikonsertit, konsertit, asiantuntija-arviot, opetus